Kaupunkipolitiikan kaipuu
Teollistunut maailma on muuttunut tietointensiiviseksi.
Informaatioteollisuus hallitsee tajuntaamme. Kaiken tämän
keskellä fyysiset etäisyydet eivät ole enää esteitä. On
vain minuutteja, sekunteja - ei kilometrejä tai tuhansia
maileja.
Tämänkaltaisen muutoksen seurauksena kaupungistuminen on
hyvin voimakasta - muuallakin kuin meillä. Näinhän ei
pitänyt käydä, mutta todellisuus on toisenlainen. Eurooppa
on kaupunkien ja niiden lähialueiden verkosto.
Kaupungeissa syntyvät työpaikat ja jokapäiväiset
vapaa-ajan palvelut, elämän syke. Kaupungeissa kohtaamme
myös suurimmat tulevaisuuden haasteemme. Köyhyys on
kaupunkien ongelma ja syrjäytyneisyys on entistä
yleisempää juuri kaupunkiseuduilla. Ympäristöongelmat ja
-haasteet kasvavat kaupunkiseutujen kehityksen myötä.
Suomalainen kuntarakenne on tunnetusti vanha ja kärjistäen
ajalta ennen polttomoottoreita. Julkiset palvelumme, jotka
kunnissamme tuotetaan, ovat aivan eri maailmaan
suunniteltu. Suomalainen insinööri on viisas,
terveydenhoito- ja sosiaalihenkilöstön taso loistava,
mutta onko meillä päätöksentekijöitä hyödyntämään tämä
väistämättä vähenevä osaamiskapasiteetti julkisten
palveluidemme pelastamiseksi.
Taas on
alkamassa kaipuuviikot parempien palveluiden puolesta.
Vanhustenpalveluita pitää parantaa ja eläkkeitä pitää
nostaa, opiskelijoidemme elämää helpottaa, työttömyyttä
poistaa ja paljon muuta. Ja veroja keventää.
Harvemmassa ovat vaatimukset sadoista kuntafuusioista,
joita tarvittaisiin, jotta kaivatut julkiset palvelut
ympäri Suomenniemen pystyttäisiin takaamaan. Raha auttaa,
mutta ei ratkaise ongelmaa. Pienemmällä määrällä
palveluiden tekijöitä kunnissa on tuotettava vähintään
samat palvelut. Ei siinä ulkoistamiset tai muut
vippaskonstit auta. Suomeen tulee jatkossa paljon
”hoonosti” suomea tai ruotsia taitavia, mutta ulkomainen
työvoimakaan ei pelasta meitä pulastamme.
Helsingin seudun haasteet ovat valtakunnallisia.
Hoitoketjut vanhuspalveluissa eivät toimi. Eivätkä toimi
jatkossakaan, ellei yhteisvastuuta kaupunkien kesken asian
järjestämisessä synny.
Köyhyyden vähentämisessä asumisella on suuri merkitys.
Köyhyys keskittyy aina metropolien ydinkeskuksiin. Tämän
asian hoitamiseen me tarvitsemme kaikkia Helsingin seudun
kuntia. Vastuuta on jaettava.
Asuntopolitiikka ei voi olla vain kilpailua
veronmaksajista. Eri elämäntilanteiden asumistarpeet on
mahduttava saman kunnallisen päätöksentekoprosessin
sisään. Pääkaupunkiseutu tarvitsee yhteisen, sitovan
asunto-ohjelman tai kuntia on nopeasti fuusioitava.
Seuraavan hallituksen ohjelmassa kaupunkipolitiikan
ongelmiin on puututtava. Pelkkä sanahelinä ei riitä.
Uudella hallituksella on edessään kunta- ja
palvelurakenneuudistuksen seuraava vaihe. Kuntien ja
valtion verotulot on jaettava niin, että kannustimia ja
keppejä on riittämiin. Hiekkalaatikot on vaihdettava
suurempiin, joko kuntien itsensä toimesta tai hallituksen
tekemänä.
Arto
Bryggare
(Uutispäivä Demari 10.1.2007)