Putin, Suomi ja e-voima

Venäjällä tapahtuneita viimeaikaisia lisääntyviä ammattimaisia murhia on seurattu Euroopassa kauhulla. Oli sitten kysymys taloudesta tai sananvapaudesta - ratkaisu näyttää noudattavan karmivaa tyyliä. Tätä eliminointitaktiikkaa on käytetty naapurimaassamme kautta sen verisen historia tavalla, joka ei jätä sijaa selittelyille. Tulevaisuuden kannalta Venäjän tapahtumilla on suurta merkitystä myös Suomelle ja Euroopalle.

Euroopan unioni on riippuvainen Venäjän energiatuotannosta. Yli 50% EU:n energian kulutuksesta on Venäjältä tuotua. Luku on suuri ja kasvussa. EU:n sisällä tehdyt päätökset mm. hiilen osuuden vähentämiseksi lisäävät paineita tuontienergian suhteen.

Venäjällä energian vientinäkymät ovat loistavat. Kaasuviennissä venäläiset yhtiöt omistavat jo saksalaisia kaasukonserneja. Kaasukaupassa venäläisten aktiivisuus muiden kaasuntuottajien kanssa on laajasti tiedossa. Tavoitteena on ilmeisesti luoda OPEC:n kaltainen yhteenliittymä, jolla olisi hintaneuvotteluissa melkoinen valttikortti käsissään. Öljyä sentään voi tuoda OPEC:n ulkopuolelta Eurooppaan, kaasuputket ovat ja pysyvät paikoillaan.

Venäjällä on sen rikastumisen myötä herännyt isovenäläinen uho. Presidentti Putin tyrmistyttää lausunnoillaan ulkomailla ja kerää varmaan sankkaa lisäkannatusta kotimaassaan. Rajakiistat pienten naapurimaiden kanssa hoidetaan tyylillä, josta viestejä ei puutu.

Suomelle Venäjä on aina ollut suuri mahdollisuus. Suhteemme on poliittisesti korrekti jatkossakin, vaikka venäläisen lehdistön sananvapauden kuihtuminen sekä ihmisoikeusloukkaukset ovat omiaan lisäämään epäluuloja naapurimaiden kesken.

Putinilla on jatkossa entistä suurempi työ vakuuttaa länsimaat Venäjän halusta kehittyä aitona demokratiana. Uskon venäläisten ymmärtävän riskit, jotka aina ovat lähtökohtaisesti sisäiset. Vain oman kansan tuomio ratkaisee. Toisaalta Venäjä-yhteistyössä EU:lla on myös paljon hävittävää. Tilanne ei siis ole helppo.

Presidentti Putinin vierailu Suomeen ja Lahteen osuu ajankohtaan, josta ei puutu suomalaisittain mielenkiintoa. Lahdessa EU:n on määrä taittaa peistä myös energiasta. Pietarin alueen asiantuntijana Putin ottaa varmasti keskusteluun myös Suomen ja Venäjän kahdenvälisen energiayhteistyön. Niissä puheissa pöydällä ovat merikaapelit ja ydinvoimalat. Putin on Suomessa tekemässä aitoja esityksiä, joihin on reagoitava. En ihmettelisi, vaikka seuraavan ydinvoimalan rakentamisen päätöksentekoa valmisteltaisiin jo Lahdessa. Suomestahan voi myös viedä sähköä tarvittaessa kasvaville  Pietarin seudun markkinoille korvaamaan lähiaikoina käytöstä poistettavia ydinvoimayksiköitä.

Kokonaan toinen juttu on EU:n ja Venäjän energiayhteistyö. Putinilla on kädessään monta korttia, EU:lla vähemmän. Vaikea paikka, jos ryppyjä rakkauteen syntyy jo lähtökohdissa. Tokkopa sentään… Suomalainen ruokahan on tunnetusti niin hyvää, että valtionpäämiehet sitä kiittelevät kilvan ja  pysyvät varmaan tyytyväisinä ilman venäläisiä virvokkeitakin.

Arto Bryggare

16.10.2006

 

palstaviiva

Pääsivulle
 
 
 
 
 
 
 
 
 


alapalkki