Tulevia yritysjohtajia 4.6.2005 | .
'Ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomäen tuleva vauva on jo nyt suomalaista yritysjohtaja-ainesta.
- Iltalehden (27.5.) mukaan Lehtomäen vauva potkii jo. ' Kolumnisti Seppo Kaisla Iltalehdessä | ||
Kuin entiselle tytölle 1.11.2004 |
'- Tämä tuli minulle yllättäen ja pyytämättä kuin faxi entiselle tytölle. Oli kyllä kiva lukea, kun vanha kaveri vuolaasti kehuu.
- Se oli kuin omia seppelenauhojaan olisi lukenut. Eihän noin kehuta kuin hautajaisissa.' Lasse Lehtinen Markus Aaltosen ehdotuksesta ryhtyä SDP:n johtajaksi | ||
Väkivallan loppu 22.10.2004 |
'Professori Heikki Ylikangas on jälleen oikeassa: muuttoliike vähentää tehokkaasti väkivaltaa. Joiltakin alueilta se on loppunut kokonaan, kuten asutuskin.'
Kolumnisti Yrjö Rautio Iltalehdessä | ||
Kaistapäinen kollous 14.6.2004 |
'Eurooppa saa tuta, mitä on yksipuolinen ehdottomuus ja fanaattisuus eli kaistapäinen kollous, joka ilmenee kaikessa, mihin hän sitten ryhtyykin.'
Ilta-Sanomien esittely Anneli Jäätteenmäestä europarlamentin jäsenenä | ||
Tietämätön Keskusta 23.4.2004 |
Hän (Osmo Soininvaara) letkautti, että mahtavatko keskustan äänestäjät tietää, että europarlamentin liberaaliryhmä, johon keskustan edustajat kuuluvat, ajaa maataloustukien lopettamista ja aluetukien ohjaamista kokonaan uusiin jäsenmaihin.
Vihreiden pj Osmo Soininvaara Aamulehdessä | ||
Rumaa peliä Helsingissä 19.4.2004 |
Rumaa peliä käydään myös Helsingissä, jossa Eva-Riitta Siitoselle yritetään valita seuraaja jo ennen ensi syksyn kunnallisvaaleja. Kuitenkaan ei ole edes varmaa, että lähinnä menojen leikkauksilla kunnostautunut ylipormestari pääsee europarlamenttiin.
Kansanvaltaa pitäisi kunnioittaa sen verran, että uusi kaupunginjohtaja valitaan vasta vaalien jälkeen. Pääkaupunki pärjää siihen saakka sijaisjohtajalla. Ilmeisesti kokoomus on niin varma vaalitappiosta, että kahmii kaiken mahdollisen koriinsa sitä ennen. Pääkirjoitus Iltalehdessä | ||
Vironvointia Suomeen 23.3.2004 |
Kokoomukselle valitaan uutta johtajaa.
Tarjolla on tasaveroa perkele -ehdokas. Hän kai toisi Suomeen virolaisen hyvinvointivaltion mallin. Siinä me eläisimme myymällä tuulipukuisille ruotsalaisille turisteille halpaa viinaa. Nimimerkki Pikkutakki Iltalehdessä | ||
Työnantajien köyhyystemput 25.2.2004 |
Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK on pettynyt TT:n työllisyysohjelmaan. Hakaniemen silmissä työnantajien ohjelmassa keskitytään uusien ideoiden sijasta katsomaan peruutuspeiliin.
TT on kaivanut koipussistaan työttömyysturvan leikkaukset, palkkaerojen kasvattamisen, sopimusturvan murentamisen ja muut vanhat työnantajatemput. Nämä konstit eivät lisää suomalaisten tuotteiden kysyntää eikä työpaikkoja, mutta ne tuottaisivat turvattomuutta ja uusia köyhiä kansalaisia, johtaja Pertti Parmanne röykyttää SAK:n tiedotteessa. Parmanteen mukaan vientimarkkinoiden suhdannetaantuma tai työttömien ammatillisen osaamisen parantaminen eivät hoidu ansioturvan leikkauksilla. TT:n ehdotuksilla terveen rakennemuutoksen ja investointihalun sijaan yrityksissä kasvaisi tulosten ulosmittauksen henki. SAK:n johtaja Pertti Parmanne Aamulehdessä | ||
| Alkiolaisuus kunniaan! Kohti Euroopan Yhdysvaltoja 4.2.2004 | ![]()
EU ei ole vain kansallisen politiikan ulkoinen väline, vaan olemme osa yhteisen arvopohjan ja yhteisen edun Eurooppaa. Santeri Alkio kiteytti tämän kaukonäköisesti jo 15.1.1920 Maan Äänessä: "Kansojen liiton heimoajatuksena tulisi Euroopan niin ikään kiireesti ottaa harkitakseen kysymystä Euroopan yhdysvalloista. On ilmeistä, että oman rauhansa vuoksi Euroopan täytyy ruveta johtamaan politiikkaansa siihen, että valtojen väliltä katoaa tarve pitää yllä sotajoukkoja, tullirajoja ja eri arvoista rahaa."
Jouni Backman SDP:n puheenvuorossa eduskunnassa | ||
Syntiset suurkaupunki 2.2.2004 |
Asetelmaan liittyy vanha kiista kokoomuksen yhteistyösuunnasta. Suurkaupungeissa aseveliakseli demarien kanssa on pyörinyt vinhasti vuosikymmeniä. Keskustalle kokoomus on taas aina ollut apupuolue, joka ohjaa kirkonkylien herrasväen ja syntisten suurkaupunkien äänet maalaisliittolaisen politiikan tueksi. Ajattelu näkyy vielä Esko Ahon päiväkirjassa viime presidentinvaalin ajalta ja Matti Vanhasen puheissa.
Iltalehden pääkirjoitus Kokoomuksen kahinoista | ||
Zyskowiczin syrjäytys 27.1.2004 |
Muutenkin voi kysyä, mitä kokoomus voittaa, jos Zyskowicz siirretään syrjään? Aivoleikkaus on väärä diagnoosi tilanteessa, jossa puoluetta vaivaa yleinen poliittisen aivokapasiteetin puute.
Pohjimmiltaan kokoomuksen kriisissä ei ole kuitenkaan kyse henkilöistä, vaan aatteesta. Hyväksyykö kokoomusväki nykyisen sosiaalista omaatuntoa korostavan linjan vai halutaanko puoluetta ohjata "kovempaan ja kylmempään" suuntaan? Millaisen johtajan avulla oppositiosta noustaan hallitukseen, pehmon vai jämäkän? Kansaa ei voi kahdella aatteella kosiskella. Pahin vaihtoehto on, että puolue ajautuu 70-luvun kaltaiseen linjariitaan. Kalevan pääkirjoitus | ||
Turva 6.12.2003 |
Maailman nopeaa muutosta kuvaa hyvin se, että kun kolme viikkoa sitten (15.11.) kysyin sos.dem. piirikokouksessa Vehmaalla ulkoministeri Erkki Tuomiojalta mahdollisista turvatakuista, hän vastasi yksiselitteisesti: – Tällaista turvatakuulauseketta ei tule. Jäsenmaiden enemmistö ei pidä sitä tarpeellisena.
Nyt on kuitenkin selvää, että turvalauseke tulee. Ulkoministeri oli siis tittelinsä mukaisesti joko täysin pihalla tai vain omien toiveittensa vanki. Lohdutusta toi toki se, että Tuomioja pääsi itse sillanrakentajan rooliin muotoilemaan turvalausekkeen sisältöä edes hieman mieleisekseen. Aimo Massinen Turun Sanomissa | ||
Hiusten halkominen 4.12.2003 |
Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen (sd.) tokaisi jokunen päivä sitten, että Suomen liittoutumattomuuden pohdinta muistuttaa teologista keskustelua. Jatketaan vertausta: keskustelu on alkanut jo muistuttaa skolastiikkaa.
Keskiajalla vaikuttanut skolastiikka tutki tunnustamansa kristinuskon totuuksia pääasiassa Aristoteleelta opituilla filosofian metodeilla. Yleisessä kielenkäytössä skolastiikka on saanut hieman toisenlaisen merkityksen. Sillä tarkoitetaan kaavamaista ja maailmalle vierasta hiustenhalkomista. Siihen Suomen ulkopoliittinen johto on sortunut, kun se epätoivoisesti yrittää selittää, että Suomi EU:lle tulossa olevista sotilaallisista turvatakuista huolimatta säilyy sotilaallisesti liittoutumattomana. Huolta ei olisi, jos maailma olisi niin yksinkertainen kuin ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) meille uskottelee. Hänen mukaansa Suomi on liittoutumaton niin kauan kuin itse haluamme jatkaa tällä linjalla. Keskenämme me tietysti voimme sopia mitä tahansa ja antaa asioille sellaisia merkityksiä kuin itse haluamme. Kokonaan toinen asia on, mitä muualla ajatellaan. Mauri Liukkonen Savon Sanomissa | ||
Kokoomus kiehuttaa sappea 1.12.2003 |
Kokoomus on myynyt itseään vapaaseen markkinatalouteen sitoutuneena Eurooppa-henkisenä puolueena, jonka rivit seisovat harvinaisen suorassa myös Nato-kysymyksessä. Kokoomuksen aate on ollut itse asiassa aatteettomuus, jossa millään perinteisillä yhteiskunnallissa arvoilla ei ole ollut enää merkitystä. Tältä se on näyttänyt ainakin meistä ulkopuolisista.
Euroopan unionin vahvistamisella, Nato-jäsenyydellä tai pääomaverotuksen keventämisen aatteella kokoomusta saa kaupaksi Suomessa rajallisesti. Mitä enemmän Saksa ja Ranska jyräävät unionissa, sitä aremmiksi tulevat suomalaiset yhteisen eurooppalaisen kansankodin rakentamisessa. Mitä alemmaksi runnotaan pääomaveroprosenttia, yritysverotusta tai henkilöverotuksen ylimpiä marginaaleja, sitä tulisemmin kiehuu tavallisen keskivertopalkansaajan sappi. Seppo Kononen Savon Sanomissa | ||
Sätkynukke kokoomuksessa 15.11.2003 |
Kokoomuksen puheenjohtajan tekoterhakkuus muistuttaa jo tahatonta komiikkaa. Itälä alkaa muistuttaa yhä enemmän Itse Valtiaiden karikatyyrihahmoa, jota Ben Zyskowicz vetelee kuin sätkynukkea naruista.
Ellei Itälä pian löydä hahmoonsa uutta uskottavuutta, hän saattaa saada vastaehdokkaan jo ensi kesän puoluekokouksessa. Esimerkiksi Jari Vilen voisi olla uskottava puheenjohtajaehdokas nykykokoomukselle. Aimo Massinen Turun Sanomissa | ||
Suurituloiset ahneuden pidoissa 3.11.2003 |
- Veroväittelyssä täytyy varoa, ettei toisella kädellä anneta ja toisella sitten korkojen kanssa oteta. Me emme voi hyväksyä, että veronkevennykset viedään pois kiristämällä muita maksuja.
Kelan pulmat yritetään ratkaista nostamalla palkansaajien sairausvakuutusmaksua niin paljon, että se käytännössä leikkaa pois veronkevennykset.
- Työnantajilta, palkansaajilta ja valtiolta perittävien maksujen on oltava järkevässä tasapainossa. Siihen tarvitaan niin selkeät ja yksinkertaiset pelisäännöt, että kaikki ne hyväksyvät. - Keskustelussa koetetaan ylevillä päämäärillä houkutella päättäjiä alhaisempiin tekoihin. Työllisyyden, yritysten maassa pysymisen ja osaavan työvoiman hankkimisen nimissä taitaa yksi keskeinen motiivi ollakin suurituloisten ahneus. SAK:n johtaja, KELAn hallituksen jäsen Pertti Parmanne Turun Sanomissa | ||
Kynttilät yhteisvastuun muistolle 1.11.2003 |
Kysymys on siitä, että yrityksissä on omaksuttu erilainen kulttuuri kuin aikaisemmin. Globaalitaloudessa pitemmän tähtäimen vakaa kehitys ja vastuu henkilöstöstä ovat toisarvoisia.
On siirrytty kvartaalikapitalismiin, lyhytnäköiseen neljännesvuosittain tapahtuvaan talouskilpaan, jossa ensisijaisena tehtävänä on huolehtia osakkeenomistajien muhkeista voitoista. Jos sitten sattuukin menemään huonosti, myydään jäljelle jääneet roippeet uusille yrittäjille, usein ulkomaisille. Työntekijät ovat tässä rumbassa arvottomia pelinappuloita. Omistajat palkkaavat toimitusjohtajiksi tunteettomia, nuoria hurjapäitä, joiden intoa vauhditetaan lisäksi runsailla optioilla ja osingoilla. Mitä siitä, vaikka koko homma menisi ketuille, itselle jää hyvä pesämuna koko loppuelämäksi. Aimo Massinen Turun Sanomissa | ||
Porvarillisia tuulentupia 24.10.2003 |
Keskustelua käytäköön, joskin vallitseva mielipidetilanne osoittaa porvarien yhteisestä presidenttiehdokkaasta keskustelevien rakentavan ilmeisiä tuulentupia. Keskustelu onkin syytä tulkita enemmän osoitukseksi kahden suuren porvarillisen puolueen huonosta omastatunnosta kuin konkreettiseksi poliittiseksi tavoitteenasetteluksi.
Huono omatunto johtuu siitä, että kokoomus ja keskusta itse kyseenalaistavat oman porvarillisuutensa liittolaispolitiikallaan. Tosipaikassa ne valitsevat mieluummin yhteistyön demarien kuin toistensa kanssa. Sen jälkeen puhutaan vähän aikaa pehmeitä porvarillisen yhteistyön tarpeesta, kunnes muut asiat alkavat kiinnostaa keskustelijoita. Ilta-Sanomat porvarinuorten presidenttikeskustelusta | ||
Pätkätyöt pahempi uhka 23.10.2003 |
Ongelmana voivat olla nuoret, joista osa putoaa syrjäkujille. Tuskin tässäkään tapauksessa suurin syy on viinan hinta, vaan ajan henki. Pätkätyöt ja pelko tulevaisuudesta ovat viinan hintaa pahempi uhka. Tulevaisuudeton sortuu helposti itsetuhoiseen juomiseen.
Todellisen juopon juomatottumuksia ei ratkaise juoman hinta. Pullojen kierrätyksellä, pummaamisella ja kauppojen roskalaatikoiden tyhjentämisellä pystytään tasaisessa pöhnässä. Ravintoloiden aukioloajoilla ei ole juopolle mitään merkitystä. Rapajuoppo ei edes pääse sisään kapakkaan. Vexi Salmi alkoholipolitiikasta Iltalehdessä | ||
Keskustan likaantuneet lainavaatteet 20.10.2003 |
Kokoomusta puoluesihteeri suomii selkein sanoin. - Puolue on kovaa vauhtia oikeistolaistumassa. Samalla se on kääntänyt täysin takkinsa esimerkiksi suhtautumisessaan kolmikantayhteistyöhön ja tulopolitiikkaan.
- Tässä takinkäännössä kokoomukselle kelpaavat keskustalta käytössä likaantuneet lainavaatteet. Kokoomus sovittaa nyt keskustan hylkäämää työreformipaitaa päällensä. Kierrätys on tässä asiassa aivan väärässä käytössä. Eero Heinäluoma Turun Sanomissa | ||
Utuinen unelma 20.10.2003 | Demarivalta presidentinlinnassa venähtänee ainakin 30 vuoden mittaiseksi.... Vielä Kekkosen aikana viljeltiin suhteellisen yleisesti teoriaa, ettei demarista voi tulla "koskaan" Suomessa presidenttiä niin sanottujen yleisten syiden takia, mutta vielä enemmän siksi, ettei valitsijamiesvaalissa synny asetelmaa, joka johtaisi SDP:n ehdokkaan voittoon. Päätoimittaja Risto Uimonen Kalevassa porvariyhteistyöstä | ||
Elämää suurempi kärsimys 14.10.2003 |
Maataloustuottajien keskusliitto MTK onnistui taas kerran luomaan kansallista hätätilaa muistuttavan projektin, jolla se pyrki, kuten etujärjestölle kuuluukin, maksimoimaan jäsentensä taloudelliset edut.
Suomen ja Euroopan unionin neuvottelut Etelä-Suomen maatalouden kansallisen tuen eli niin sanotun 141-tuen jatkamisesta ovat MTK:n silmälasien läpi katsottuna olleet kuin kärsimysnäytelmä. Siinä Brysselin pahantahtoiset byrokraatit, kärjessä vainovalkeiden ja jopa tappouhkausten kohteeksi Suomessa joutunut maatalouskomissaari Franz Fischler, halusivat riistää kotimaisen leivän ja särpimen niin eteläsuomalaisten viljelijöiden kuin koko kansan suusta. Vanhaan iltalypsyperinteeseen kuuluu, että kun Suomen maatalousministeri Juha Korkeaoja (kesk) ja Fischler pääsivät maanantai-iltana sovitteluratkaisuun nykyisin noin 132 miljoonaan euroon vuodessa yltävän 141-tuen jatkamisehdoista, niin MTK tekeytyi yhä tyytymättömäksi. Todellisia perusteita sille ei kuitenkaan ole. Aamulehden pääkirjoitus | ||
"Leikkivän" Kokoomuksen lukutaito 11.10.2003 |
Kokoomus-parka. Tätä menoa sille käy kuin liberaaleille. Muistatteko vielä sellaisen puolueen? Kun maailmanmeno muuttui vapaamieliseksi, vapaamielisten puolue kuihtui. Surkeimmillaan liberaalit ajautuivat keskustan jäsenjärjestöksi. Liberaalien tavoin kokoomus on kadottanut näkynsä ja tehtävänsä. Suomessa toteutetaan riittävän kokoomuslaista politiikkaa ilman kokoomustakin. Veronalennuspuolueen neuvoja ei tarvita edes veronalennusprosenttia laskettaessa. Mitä virkaa kokoomuksella enää on?
Elleivät etelän kaupunkien porvariäänestäjät inhoaisi niin syvästi keskustaa, kokoomus olisi jo liberaalien tiellä. Keskusta-inhon lisäksi uppoamista ovat pidätelleet seksi ja urheilu: vaaleihin on haalittu ehdokkaita, jotka ovat kiinnostaneet myös poliittisesti lukutaidottomia. Pakinoitsija Kari Huovila Aamulehdessä 'leikkipuolueesta'
| ||
Akti ja hyvyys 6.11.03 s.11 |
![]() "Akti oli nopea ja sitä paitsi puhdas vahinko." Mauri Pekkarinen Ilta-Sanomissa kaatumisestaan ministeri Paula Lehtomäen päälle
"Oli hyvä, ettei Mauri jäänyt alapuolelle..." Ministeri Paula Lehtomäki ministeri Pekkarisen mieskunnosta | ||
Mellastaja 17.9.2003 | "Nyt olen antanut hänen mellastaa vapaasti..."Päivi Lipponen Paavosta Iltalehdessä kirjansa esittelytilaisuudessa. Myös Paavo Lipponen kertoi pitävänsä vaimonsa tuotoksesta (Miten ihmeellinen tapahtuu-kirjasta) | ||
Kauna 10.10.2002 |
Kansanedustaja Anneli Jäätteenmäen valinta Suomen Keskustan puheenjohtajaksi sisälsi odotuksia.... Toisin on käynyt. Jäätteenmäen muutama puheenjohtajakuukausi on osoittanut päivä päivältä, että keskustan oppositiopolitiikkaan on tullut normaalin poliittisen väittelyn päälle perusteettomien syytösten ja suoranaisen kaunan lisä.... Nykyisen keskustan linja on kaiken tyrmäämistä tai tilille vaatimista, ikään kuin demokratian kuuluisi olla jatkuvaa ottelua ja käräjöintiä. Matti Linnanahde Demarin pääkirjoituksessa |