Viime päivinä on Helsingissä keskusteltu uusien liikennettä ohjaavien maksujen käyttöönotosta ruuhkaisimmilla katuosuuksilla. Ruuhkamaksujen nimeä kantavien tietullien tavoite on vähentää yksityisautoilua kaupungin keskustassa ja lisätä vastaavasti joukkoliikennettä. Kyseiset tavoitteet ovat Helsingin muotoisella alueella kannatettavia, mutta tietullien lisääminen nykyiseen auton omistajien maksutaakkaan ei ole aivan yksinkertainen asia.
Moottoriliikenteen maksamat erilaiset maksut ja verot ovat kasvussa maailmanlaajuisesti. Matalan auton hankintaverotuksen maissa tiemaksut ovat olleet jo arkipäivää kauan. Nyt maksuihin ollaan liittämässä myös ympäristöllisiä tavoitteita lisämaksujen perusteiksi. Moottoriliikenteen ympäristöä ja ihmisten terveyttä rasittavat päästöt ovatkin olleet kasvussa ja jotain asialle on tehtävä.
Suomessa autoliikenteen ympäristörasite on vielä marginaalinen, tosin erilaiset hiukkaspäästöt ovat myös Helsingissä jo joinakin päivinä pienoinen terveysriski. Mutta meillä uusien maksujen lisääminen ympäristösyihin vedoten vaatii myös pohdintaa nykyisten maksujen määrästä ja kohdentamisesta. Suomalaiset autoilijat maksavat moninkertaisen määrän veroja siihen nähden, mitä liikenneverkoston rakentamiseen ja ylläpitämiseen investoidaan vuosittain. Autoilijoiden maksuilla ylläpidetään paljon muutakin kuin maanteitä.
Myös alueellisesti asia on mielenkiintoinen. Helsingin seudulle tehtävien liikenneväyläinvestointien määrä on murto-osa täältä kerätyistä autoverotuotoista. Hyvä ja korkeatasoinen liikenneverkko ympäri Suomen on tietysti elinkeinoelämämme selkäranka, joten tässä asiassa aluepoliittiset tavoitteet ovat paremmin perusteltuja kuin lähes kaikissa muissa aluepoliittisissa toimissa. Mutta nykyisellä liikenteen verorakenteella uusille maksuille tai tietulleille ei ole tilaa.
Suomessa on tehtävä melkoinen veroremontti tieliikenteessä, ennen kuin voimme harkita käyttömaksujen mukaan ottamista. Mutta uuden veroremontin aika on lähellä. Suomalaista autoverotusta on muutettava nopeasti vähän samoilla perusteilla kuin mitä viinankin osalla on ollut. Vuotuisten auton käyttömaksujen kasvattamisen kautta auton hankinta on tehtävä verotuksellisesti kevyemmäksi. Ja käyttömaksuja voidaan porrastaa esimerkiksi ympäristöohjaavasti, jolloin autokannan uusiutuminen nopeutuu myös Suomessa.
Keskisessä Euroopassa uuden teknologian suomat mahdollisuudet ovat mahdollistaneet entistä parempien maksujärjestelmien rakentamisen liikenneväylille. Saksassa uuden tekniikan käyttöön otto tökkii, mutta Itävallassa ollaan tyytyväisiä. Kyseisissä maissa kauttakulkuliikenteen määrä on merkittävä osa liikenteestä, joten tiemaksuilla on perusteensa.
Uuden teknologian kautta myös Suomessa voidaan harkita uudentyyppisiä liikenteen sujuvuutta lisääviä toimia. Samalla voidaan pohtia malleja, joilla ympäristökuormitusta voidaan vähentää. Tieliikenteen ruuhkamaksut ovat parhaimmassa tapauksessa oiva keino lisätä koko liikenteen sujuvuutta, mutta pahimmillaan lisätaakka jo raskaaseen moottoriliikenteen maksurasitukseen ja hidaste liikenteen sujumiseen Helsingin seudulla. On myös selvää, että pääkaupunkiseudun mahdolliset väylämaksut eivät voi vähentää jo entisestään pieniä valtion liikenneinvestointeja ruuhkaisimmalle osalle Suomea.
Ennen ruuhkamaksujen käyttöönottoa suomalaista autoverojärjestelmää on rustattava uuteen muotoon. Aika olisi kypsä uudistuksille, sillä kyllähän Helsingissä on myös pohdittava toimia, joilla esimerkiksi lännestä Helsingin niemelle kohdistuva yksityisautoilua voitaisiin pienentää ilman, että siitä koituu alueemme elämän menoon haittaa. Metron jatkaminen länteen olisi osaltaan ratkaisu länsiliikenteen pulmiin. Olisi harmi, jos tässä asiassa porkkana ei maistu, keppi kun on aina kivulias väline.
Arto Bryggare