Arto Bryggaren viikkopakina
Sisulla ja sydämellä Arto!

Viikko 40: Huumeita ja seksiä

Menneen viikon ehdoton hitti oli tutustuminen Hollannin huumausainepolitiikkaan. Valtiovarainvaliokunnan puolustus- ja turvallisuusjaosto teki pikavierailun Amsterdamiin ja Haagiin. Vierailun anti oli merkittävä. Tutustuimme Europol-organisaatioon ja saimme kuulla hollantilaisten lainsäätäjien kantoja maansa huumausainetilanteesta. Tilanne eroaa monelta osin Suomen vastaavasta, joten kokemusten vaihto oli silmiä aukovaa ja mielenkiintoista.

Hollannin lainsäätäjien ja lienee koko kansan yksi ideologinen lähtökohta: "liberaalisuus", näkyy myös heidän huumausainepolitiikassaan. Politiikan oleellisin ero verrattuna suomalaiseen on haittojen ehkäisyn korostaminen. Tämä periaate on tärkeämpi kuin selkeät ja voimakkaat kiellot. Periaatteen toteutuminen näkyy selvimmin ns. Coffee-shopeissa, laillisissa kannabis-tuotteiden ostopaikoissa, joissa näitä huumeita saa tuprutella sallitusti. Systeemiä valvotaan kuulemma tarkasti, eikä ns. kovia huumeita voi kyseisistä paikoista ostaa. Huumeiden myynti tai hallussapito on Hollannissakin kiellettyä, kuten Suomessa. Paikallisilla viranomaisilla ja poliitikoilla ei ollut vastausta kysymykseeni: "Mistä nämä "kahvipaikat" huumeensa ostavat?". Myyminenhän on Hollannissa kiellettyä. Myös poliisi on Hollannissa kovasti tämän liberaalin politiikan puolestapuhuja.

Alankomaat on sijaintinsa vuoksi vilkas ihmisten ja tavaroiden kauttakulkumaa, Rotterdam maailman suurin satama. Huumeiden yleisyys on johtanut käytännönläheiseen toimintapolitiikkaan. On alistuttu kädet ylös- periaatteeseen, jossa maailmanparantamisen sijaan pyritään vähentämään kasvua ja huumeiden haittoja. Suomessa tilanne on ainakin vielä kovasti erilainen. Oleellinen kysymys on, miten nuorten huumeiden kokeilun estämisessä onnistutaan. Jos pilven polttelu tulisi meillä lailliseksi, suuntaus olisi varmasti väärä. Meidän tapamme suhtautua voimakkaan kielteisesti huumeisiin toimii Suomen tilanteessa hollantilaista ajatusmaailmaa paremmin. Tätä kantaa ei ole Suomessa syytä muuttaa, mutta kansainvälisen yhteistyön laajentamista kyllä tarvitaan.

Meillä Suomessa on saatu hyviä kokemuksia huumeongelmaisten, esim. heroinistien osalta ns. korvahoidoista. Mm. tässä asiassa Alankomaat on kanssamme samoilla linjoilla. Suomessa on otettu, toisin kuin Hollannissa, myös oikeanlaisia askeleita tiukan tupakkalainsäädännön suuntaan. Tupakointi on meillä vähenemään päin. Hollannissa tupakoinnin kieltoihin ravintoloissa liittyy valtavasti vastustusta selvistä terveyshaitoista huolimatta. Onkin aivan selvää, että juuri tupakkalainsäädännön puolella liberaaleilla hollantilaisilla on edessään suuria haasteita.

Tärkeästä kansainvälisestä yhteistyöstä on Europol, Euroopan poliisi, hyvänä esimerkkinä. Yhden rakennuksen sisään Haagissa on organisoitu eri EU:n jäsenvaltioiden yhteinen asiamiesverkosto, joka toimii käytännönläheisessä yhteistyössä mm. huumeiden ja terrorismin alueella. Yhteistyön tuloksia on saatu aikaan jo paljonkin, mutta tulosten saavuttaminen on ollut erittäin kovaa kyseisille virkamiehille. Suomalainen asiamies oli tullut tehtäviinsä juhannuksen tienoilla, painoa oli kropasta sen jälkeen pudonnut 15 kiloa. Syynä ei ollut kuntoilu vaan kova työtahti. On varmasti syytä pohtia hyvissä ajoin, ovatko resurssit oikein mitoitetut päämääriin ja tehtäväkuvauksiin nähden. Meidän poliitikkojen on muistettava, että jokaisen kauniita maailmoja syleilevän ajatuksen takana on toimeenpano ja resurssit. Joskus tämä realiteetti tappaa luovuuden, mutta opettaa keskittymään oleelliseen.
Europol yleissopimus

Punaisten lyhtyjen katu
Punaisten lyhtyjen katu

Meillä Suomessa prostituutio kaikkine ongelmineen alkaa olla arkipäivää. Hollannissa tilanne on monin verroin hurjempi. Prostituution avoimuus näyteikkunoineen aiheuttaa tilanteen, jossa yksikään Amsterdamin kaduilla kulkija ei voi välttyä törmäämästä naiskauppaan. Koko asetelma on kuin orjamarkkinoilla muutama vuosisata sitten. Hinta ihmisistä vain lienee toinen. Tähän ilmiöön liittyy ihmisarvokysymysten ja voimakkaiden elintasoerojen ohella raaka rikollisuus, huumeet ja varmasti paljon muuta. Suomessa EU:n laajenemisen myötä keskustelu ihmiskaupasta käy jatkossa varmasti kuumana. Kysymys ei ole pelkästään myynnin tai ostamisen kieltämisestä, vaan koko tilanteen hallinnasta. Kuinka hallita tätä maailman vanhimman ihmiskaupan muotoa? Huumeista puhuttaessa täyskielto tuntuu rajoittavan käyttöä paremmin kuin siitä lipsuminen. Onko prostituution kohdalla samoin? Ruotsissa päädyttiin sekä seksin oston että myynnin täyskieltoon ja tuloksia on pian odotettavissa. Voiko Suomi mennä tässä toiseen suuntaan? Kysymys on kuitenkin Ihmisestä, kaupan välineenä.
Kirjoittaja on kansanedustaja, joka aikaisemmin toimi huumeiden vastaista työtä tekevän "Elämä on parasta huumetta ry:n" toiminnanjohtajana.

3.10 Arto Bryggare
Seuraava viikko: Viina vie
Takaisin

 Etusivu
 Asunto
 Työelämä
 Urheilu
 Huumeista vaaleissa
 Medical Pot in USA
 Pilleri päivässä
 Halpaa viinaa?
 Urheilun huumaa
 Pääkaupunkiseutu tarvitsee selvitysmiehen
 Helsingin omaisuus ei myynnissä
 Asuminen, onni vai onnettomuus?
 Elämälle vieraat mallit eivät tuo onnea