(Haastattelu Uutispäivä Demarissa 5.3.2007):

Bryggare närkästyi helsinkiläisyyden vähättelystä

Pääkaupunkiseudun tuleva työvoimapula yhdistänee kansanedustajien ajatuksia.  

Arto Bryggare on helsinkiläisten korvana Hakaniemen torilla. Viidettä kertaa eduskuntavaaleissa mukanaoleva SDP:n kansanedustaja Arto Bryggare on närkästynyt tavasta, jolla helsinkiläisiä kansanedustajaehdokkaita vähätellään julkisessa sanassa. Bryggaren mukaan maan suurin lehti Helsingin Sanomat syyllistyi tarkoitushakuisuuteen, kun lehti väitti, etteivät helsinkiläisedustajat aja pääkaupungin asioita.

- En voi kaikkien puolesta puhua, mutta ainakin minun omatuntoni tässä asiassa on puhdas. Kaikkina viitenä vuotena ykkösasiani on vaaleissa ollut ja on edelleen Helsinki, Bryggare toteaa.

Bryggare kävi loppuviikosta muistuttamassa Uudenmaan liiton valtuuskunnan johdolla SDP:n päättäjiä Uudenmaan erityisasemasta seuraavan nelivuotiskauden aikana. Uudenmaan liitto haluaa tulevan hallituksen rooliksi hyvinvoinnin, työllisyyden ja kilpailukyvyn hallituksena. Uudenmaan liitto pitää tärkeänä, että hallitusohjelmaan kirjataan Helsingin metropolialueen politiikkaohjelman laatiminen. Uudenmaan liiton mukaan Suomi tarvitsee menestyäkseen metropolistrategian, jossa painotetaan ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä.

Liitot yhteen

Maakuntahallintoa esitetään kehitettäväksi "Iskukykyisempi Suomi" -mietinnön mukaisesti.

- Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakunnat on yhdistettävä ja Riihimäen seutu liitettävä Uudenmaan maakuntaan, uusmaalaisten etujärjestö edellyttää.

Arto Bryggaren mukaan ykkösasia on koulutus. Hän ounastelee, että palvelualoilla ja julkisella sektorilla Uuttamaata ja Helsinkiä uhkaa massiivinen työvoimapula aiemmin kuin tähän asti on kuviteltukaan.

- Olen vakuuttunut siitä, että tämä asia koetaan tärkeäksi, ja sen hoitaminen yhdistää kaikkien puolueiden tulevia kansanedustajia, ei yksinomaan sosialidemokraatteja, Bryggare sanoo.
 

Seppo Peltoniemi
Uutispäivä Demari
05.03.2007


 

palstaviiva
 
Bryggare närkästyi helsinkiläisyyden vähättelystä
Kaupunkipolitiikan kaipuu
Asuntorahasto

Helsingin asunto-ohjelma

Helsinki ei ole myymässä omaisuuttaan
 
Pääsivulle
 
 
 
 
 
 
 


alapalkki