Kaupunkipolitiikan kaipuu

Teollistunut maailma on muuttunut tietointensiiviseksi. Informaatioteollisuus hallitsee tajuntaamme. Kaiken tämän keskellä fyysiset etäisyydet eivät ole enää esteitä. On vain minuutteja, sekunteja - ei kilometrejä tai tuhansia maileja.

Tämänkaltaisen muutoksen seurauksena kaupungistuminen on hyvin voimakasta - muuallakin kuin meillä. Näinhän ei pitänyt käydä, mutta todellisuus on toisenlainen. Eurooppa on kaupunkien ja niiden lähialueiden verkosto.

Kaupungeissa syntyvät työpaikat ja jokapäiväiset vapaa-ajan palvelut, elämän syke. Kaupungeissa kohtaamme myös suurimmat tulevaisuuden haasteemme. Köyhyys on kaupunkien ongelma ja syrjäytyneisyys on entistä yleisempää juuri kaupunkiseuduilla. Ympäristöongelmat ja -haasteet kasvavat kaupunkiseutujen kehityksen myötä.

Suomalainen kuntarakenne on tunnetusti vanha ja kärjistäen ajalta ennen polttomoottoreita. Julkiset palvelumme, jotka kunnissamme tuotetaan, ovat aivan eri maailmaan suunniteltu. Suomalainen insinööri on viisas, terveydenhoito- ja sosiaalihenkilöstön taso loistava, mutta onko meillä päätöksentekijöitä hyödyntämään tämä väistämättä vähenevä osaamiskapasiteetti julkisten palveluidemme pelastamiseksi.

Taas on alkamassa kaipuuviikot parempien palveluiden puolesta. Vanhustenpalveluita pitää parantaa ja eläkkeitä pitää nostaa, opiskelijoidemme elämää helpottaa, työttömyyttä poistaa ja paljon muuta. Ja veroja keventää.

Harvemmassa ovat vaatimukset sadoista kuntafuusioista, joita tarvittaisiin, jotta kaivatut julkiset palvelut ympäri Suomenniemen pystyttäisiin takaamaan. Raha auttaa, mutta ei ratkaise ongelmaa. Pienemmällä määrällä palveluiden tekijöitä kunnissa on tuotettava vähintään samat palvelut. Ei siinä ulkoistamiset tai muut vippaskonstit auta. Suomeen tulee jatkossa paljon ”hoonosti” suomea tai ruotsia taitavia, mutta ulkomainen työvoimakaan ei pelasta meitä pulastamme.

Helsingin seudun haasteet ovat valtakunnallisia. Hoitoketjut vanhuspalveluissa eivät toimi. Eivätkä toimi jatkossakaan, ellei yhteisvastuuta kaupunkien kesken asian järjestämisessä synny.

Köyhyyden vähentämisessä asumisella on suuri merkitys. Köyhyys keskittyy aina metropolien ydinkeskuksiin. Tämän asian hoitamiseen me tarvitsemme kaikkia Helsingin seudun kuntia. Vastuuta on jaettava.

Asuntopolitiikka ei voi olla vain kilpailua veronmaksajista. Eri elämäntilanteiden asumistarpeet on mahduttava saman kunnallisen päätöksentekoprosessin sisään. Pääkaupunkiseutu tarvitsee yhteisen, sitovan asunto-ohjelman tai kuntia on nopeasti fuusioitava.

Seuraavan hallituksen ohjelmassa kaupunkipolitiikan ongelmiin on puututtava. Pelkkä sanahelinä ei riitä. Uudella hallituksella on edessään kunta- ja palvelurakenneuudistuksen seuraava vaihe. Kuntien ja valtion verotulot on jaettava niin, että kannustimia ja keppejä on riittämiin. Hiekkalaatikot on vaihdettava suurempiin, joko kuntien itsensä toimesta tai hallituksen tekemänä.

Arto Bryggare

(Uutispäivä Demari 10.1.2007)