| Karjalasta kajahtaa |
|
|
|
Olen iloinen karjalaispoika. Äitini sukujuuret tulevat Ruokolahdelta Junnikkalan kylästä ja isäni syntyi Käkisalmella, menetetyn Karjalan alueella. Synnyin kaksosena, siskoani Merviä muutama hetki myöhemmin Kuusankosken aluesairaalassa toukokuussa vuonna 1958. Isäni työn vuoksi muutimme Imatralle, missä aloitin koulunkäyntini Imatrankosken kansakoulussa. Kolmannen luokan kävin sitten jo Lappeenrannassa, missä kirjoitin ylioppilaaksi kunniakkaassa Lappeenrannan Lyseossa vuonna 1977. Lyseovuodet osuivat aikaan, jolloin kouluneuvostot tuotiin kouluihin. Minunkin ensikosketus politiikkaan tapahtui kouluneuvostoista käsin. Lappeenranta on minulle yhä tärkeä paikka, vanhempani asuvat siellä edelleen, samoin luokanopettajana työskentelevä toinen sisareni Pia, lisäksi nuoruusvuosien muistot ovat meille kaikille tärkeitä. Urheilijana edustin aina Lappeenrannan Urheilu Miehiä.
Arton oppivuodetVarusmiespalveluni suoritin Santahaminassa Uudenmaan jääkäripataljoonassa. Palvelin ns. urheilujoukoissa, kuuluisassa 2. komppaniassa. Minut ylennettiin palveluni lopussa kersantiksi, tosin arvo tuli lähinnä urheilusuoritusten perusteella. Sotilaiden maailmanmestaruus ja EM- mitali Prahan kisoista 110 aidoissa painoi ylennyksessä ehkä jonkin verran. Varusmiespalvelun ja harjoittelun yhteensovittaminen ei minulta onnistunut. Varusmiespalvelu siinä kärsi, eikä urheilukaan sujunut niin hyvin kuin olisi ollut mahdollista. Nykyisin tilanne on ymmärtääkseni paljon parempi.
'Arton oppivuodet' alkoivat, kun sain stipendin Etelä-Kalifornian yliopistoon (USC) syksyllä 1978. Yliopisto sijaitsi aivan Los Angelesin keskustan läheisyydessä. Hyppy Lappeenrannasta Los Angelesiin ei sujunut helposti. Erilaiset urheiluvammat ja valmennusongelmat keskeyttivät opintoni jo vuoden jälkeen. Opiskelupaikkana USC olisi ollut erinomainen, mutta elinympäristönä Los Angeles on melkoisen kova paikka. Amerikkalainen unelma ja painajainen kohtaavat siellä päivittäin.
Koulutukseltani olen kauppatieteiden kandi.
Kunnallispolitiikka
Kunnallispolitiikassa olen ollut mukana jo yli viisitoista vuotta. Minut valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon vuoden 1993 kunnallisvaaleissa. Siitä lähtien olen valtuutettuna toiminut eri tehtävissä. SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtajana olin vuodesta 1995 vuoteen 2002. Kaupunginhallituksen jäsen vuosina 1997 - 2001 ja varajäsen vuosina 1995- 1997. Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajana olin 2001- 2004. Nykyisin toimin Helsingin kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana ja valtuutettuna. Helsingin kaupungin asiat ovat tulleet tutuksi laidasta laitaan. Tämä kokemus antaa hyvän pohjan ajaa helsinkiläisten asioita myös Euroopasta käsin.
Seudullisen ja laajemmin myös kansainvälisen yhteistyön haasteisiin ja mahdollisuuksiin olen perehtynyt toimiessani Uudenmaan liiton maakuntavaltuuston puheenjohtajana vuodesta 1997. Olen myös Euroopan Neuvoston kuntakammarin jäsen.
Perhe ja urheilu
Perheeseeni kuuluvat vaimoni Lotta, joka toimii liikunnanopettaja Suomalaisessa Yhteiskoulussa sekä lapset Samuli (s. 1991), Sofia (s. 1992) ja Niklas (s. 1997). Meillä kaikilla yhteisinä harrastuksina ovat erilaiset liikuntaan liittyvät asiat, satujumpasta yleisurheiluun.
Urheiluseuratyö on minulle rakasta edelleen, vedin mm. poikien salibandykerhoa ja nykyisin valmennan neljää nuorta urheilijan alkua Helsingin Kisaveikoissa. Suomalaisten urheiluseurojen merkitys lasten ja nuorten elämän rakentajina on erittäin merkittävä. Sieltä ammennamme yhteistyön ja reilun pelin sääntöjä, joiden avulla kasvatamme arvopohjaa, joka kantaa läpi elämän.
Urheiluseuratoiminnan lisäksi olen ollut mukana mm. partiotoiminnassa ja laulukuorossa, tosin siitä on jo aikaa. Huippu-urheilijaUrheilin huipputasolla vuosina 1975-1992. Lue lisää urheilutaustastani Urheilu-osiossa. |





Are you looking for the perfect shoe...
Are you looking for the perfect shoe...
Are you looking for the perfect shoe...
Are you looking for the perfect shoe...
Are you looking for the perfect shoe...