Suomi on työryhmien maa. Maan hallitus pisti ensi töikseen nipun työryhmiä selvittämään asioita maan ja kuun väliltä. Helsingin seudulla on erilaisia poliittisia ja virkamiestyöryhmiä alueen asukkaiden onnen lisäämiseksi.

Työryhmiä syntyy työpaikoille, urheiluseuroihin ja vaikka minne. Olemme ajautumassa ruotsalaiseen "maailmaan", jossa diskuteerataan ja diskuteerataan ja lopuksi ei sitten tehdä mitään. Näistä valtavista määristä työryhmien työtä jotkut ovat varmasti hyviä, mutta tarvitaanko jokaiseen asiaan aina valtava työryhmä? Ja entä tulokset? Onko kansalaisille päässyt syntymään käsitys, jonka mukaan työryhmän perustamisen jälkeen asia on jo puoliksi päätetty. Jotkut elävät siinä uskossa ja sitä toivovat - minä en.

Saimme kuulla taas medioista yhden työryhmän tuotteen tuloksista. Virkamiehet eri ministeriöistä olivat pohtineet kannustimia harvaan asuttujen alueiden (maaseudun) olojen parantamiseksi. Ihmisiä asuu tuolla alueella reilut 600 000. Tuloksia ja päätelmiä syntyi paljonkin. Työryhmä oli tullut siihen lopputulokseen, että eritavoin rahaa kaupungeista maaseudulle siirtämällä maaseudun elinolot paranevat - hups. Kannatti perustaa työryhmä.

Minulle syntyi idea. Hallitus voisi yhtä hyvin perustaa työryhmän pohtimaan, kuinka myös maaseudun ulkopuolella elämä helpottuisi. Ihmisiä asuu kuitenkin miljoonia maaseudun ulkopuolella ja tarpeita riittää kaupungeissakin.

Suomalainen aluepolitiikka ulottuu luihin ja ytimiin. Se näkyy suoraan ja välillisesti kaikessa, mitä Suomessa tapahtuu. Aluepolitiikan tuloksia ei usein ole arvioitu - ehkä pitäisi hieman useammin. Uskallan väittää, että tuloksien haitari olisi melkoinen. Erinomaisia näyttöjä löytyy esimerkiksi koulutuksen suunnalla ympäri Suomen, mutta entä muualla. Onko sitä elinkeinotoimintaa syntynyt siltojen ja raiteiden päähän ja varrelle? Mikä lie panos – tuotos – suhde?

On tietenkin pyhäinhäväistys edes epäillä aluepolitiikan saavutuksia, mutta joskus voisi niinkin tehdä. Voiko viiden miljoonan ihmisen maassa olla 50 kilpailukykyistä kaupunkiseutua? Voiko 300 kuntaa toimia tehokkaasti, voiko sairaita hoitaa kymmenien eri hallintoalueiden viidakossa optimaalisesti? Montako maakuntaa Suomeen tarvitaan?

Suomalaisten maksamia kuntaveroja pyöritellään eri kuntien välillä ns. tuloverotasausjärjestelmän kautta niin, että köyhimmät kunnat saavat rahaa rikkaimmilta tavalla, jota kukaan ei oikein enää hallitse. Periaate kuulostaa kauniilta, mutta toimii päin honkia.

Jos Helsinki, Vantaa ja Espoo haluaisivat lyhytnäköisesti optimoida suomalaisia verotulovirtoja, ne jakautuisivat pieniksi 30 000 ihmisen kaupungeiksi. Syntyisi mosaiikki, jonka verotulontasausvirroissa Lapin korvaukset kalpenisivat – veturista tulisi vaunujono pitkään vaunujen jonoon.

En kannata Helsingin halkomista tai pirstomista. Toivon parempaa ymmärrystä myös suurimpien kaupunkien murheille. Kymmenien tuhansien ihmisten työttömyys peittyy kokonaisprosentteihin, mutta koskettaa jokaista aina paljon elinpaikasta riippumatta.

11.3.2010

Suomalainen energiapolitiikka on noussut lehtien palstoille viimein myös sisältöjensä kautta. Fortumin optiorevitysten jälkeen taistelu ydinvoimaluvista käy kierroksilla ja hyvin sähköisissä tunnelmissa. Ministeri Pekkarinen pohdiskelee lupia ja siinä sivussa risu-, tuuli-, aurinko-, turve-, syöttötariffi-, jne. paketteja, jotta kentän ääni ja kesän puheenjohtajavalinnat eivät ainakaan energiaan kaadu. Energinen ministerimme on saava varmasti Paavo - I  know everything - Väyrysestä  oivan energiasparraajan.  Ministeri Väyrysen maailma energiapolitiikassa on sellaista mittaluokkaa, jollaisen nokittaminen ei muutamalla turve- tai risupaketilla onnistu.

Paavo Väyrysen ajatus itämeren suojelusta energiapolitiikan asein on teoriassa loistava. Hän ehdottaa Itämereen sijoitettavien tuulimyllyjen energiantuottoa hyödynnettäväksi niin, että syntyy prosessi, jossa vettä "rikotaan" hapeksi ja vedyksi.  Happi pumpataan sitten hapettomiin Itämeren vesiin ja vety kuljetetaan hyötykäyttöön. Ranskalaiset ja monet ovat maalla moista testanneet jo aika kauan. Tuotantoprosessi vaatii energiaa ja EUROJA PALJON.  Onnistuukohan tuulimyllyillä vakaan prosessin aikaansaaminen tai kuinka monta miljardia esimerkiksi Puola on valmis pilottiin euroja investoimaan? Ruuhkaa ei taida Itämeren rannoilla olla, kun tuon pilotin rahoittajia etsitään. Jos Soini hoitaa rahat Brysselistä, niin siitä vaan!

Kaukolämpö on tunnetusti loistava oivallus sähkön tuotannossa. Sähköä syntyy ja kaukolämpö lämmittää kiinteistöjä. Suomessa olemme maailman huippuluokkaa kovilla hyötysuhteilla.  Nyt on viimein tutkittu myös kaukolämpötalouksien maksamaa hintaa eripuolilla Suomea.  Kaukolämpötalouksien asiakas on käytännössä tuottajan armoilla. Markkinahintaa ei ole.

Tuossa tarkastelussa esiin pistää Espoon tilanne. Fortum osti Espoon kaupungin omistaman energiatuotannon. Kaupungin päättäjät laittoivat Espoon Sähköstä saamansa rahat poikimaan tuottoa markkinoille tunnetuin seurauksin. Sijoitusten arvo on pudonnut rajusti ja vuosituotot olemattomia. Noilla toimilla ei yksikään yrityksen johto jatkaisi.

Espoolaiset maksavat nyt Fortumille siitä, että Fortum maksoi espoolaisille paljon euroja ostamastaan sähköyhtiöstä.   Espoolaiset ovat luovuttaneet oman päätösvaltansa energia-asioissa pörssiyhtiölle, ja esimerkiksi kaukolämmön hinnoittelussa pörssiyhtiö on ilmeisen kallis kumppani.

 3.3.2010

Helsingissä on syntynyt uusi kansanliike - oikea kaaliliike. Tämän ismin idea on: kasvisruokaa kaikille oppivelvollisille kerran viikossa.

Pääkaupungissa jaellaan vihanneksia ja kasviksia jokaisen kouluruokailun yhteydessä. Erityisruokavalioita on käytössä myös vain kasviksia haluaville. Kysymys ei siis ole ravintosisällöistä kouluruokailussa vaan aivan muusta.  Kasvisruokailun puolustajilla on perusteenaan ilmaston muutokset, lihatuotannon eettiset haasteet ja joillakin oikeasti myös terveysnäkökohdat.

Elämisemme kuormittaa maailmaa. Muinoin ruokailu toimi lähiruokaperiaatteella ja ilmastokuormitus oli marginaalista. Nykyisin helmipakkasilla viljelemme kurkkuja ja tomaatteja Suomessa ja tuomme Uudesta-Seelannista hedelmiä. Hiilijalanjälki ei ole ihan yksinkertainen mitattava asia edes kasvisruuassa. Norsunkokoinen taitaa suomalainen kasvisruokajalanjälki kuitenkin olla.

Monella meistä on muistoja koululiikunnasta ja Cooperin testeistä. Minulla muistot ovat pääosin myönteisiä, mutta turhan monille koululiikunnassa käytetyt mittaustavat loivat aikamoisen vihan koko liikuntaa kohtaan. Pakko ei sovi oikein suomalaiseen mieleen.

.

Minä ennustan murheita kouluruokailussa, mikäli kasvisruokapakko toteutuu. Hyvä tavoite iskee takaisin, sillä muutamalla eurolla ei ole helppo tehdä soijapihveistä maittavia.

Valtuuston tehtävänä on huolehtia resursseista – euroista - kouluruokailussa. Tulevina vuosina siinäkin on haastetta kerrakseen. Jätetään ruokalistat ja niiden laatiminen asiantuntijoille - ihmisille, jotka hyvin rajallisin euroin taikovat lautasille monenmoista pöperöä aika hyvällä onnistumisprosentilla.

11.2.2010