Mihin olet menossa suomalainen huippu-urheilu?

Ateenan olympialaisissa tehtiin suomalaisen urheilun historiaa, tosin surullista sellaista. Ateenassa katkesivat niin kesäkisojen kultamitaliputki kuin yleisurheilun mitaliputkikin. Kisat olivat suomelle fiasko. Voisi kuvitella, että tässä tilanteessa vastuulliset jättäisivät eropapereitaan ja suomen urheilua pantaisiin täysremonttiin. Mitään merkkejä sellaisesta ei ole kuitenkaan näkynyt. Kaikki näyttää jatkuvan entisen malliin. Niin ei saa käydä.

Tässä tilanteessa pelkkä kuurupiilo ja rahan kerjuu valtiolta eivät enää riitä. Yhdellä tai kahdella muutosliikkeellä ei saada riittävää vaikutusta pysyvien positiivisten muutosten aikaansaamiseksi. Tarvitaan paljon enemmän.

Asenneilmapiirin urheilua kohtaan on muututtava. Tällä hetkellä huippu-urheilun kuva Suomessa on jääkiekkomenestyksestä huolimatta murheellinen.

Syy ei ole vain "pahan" median. Urheilujärjestelmä ei ole pystynyt toimimaan sääntöjensä ja tavoitteidensa mukaan. Olympialiikkeen viimeaikaiset toimenpiteet dopingin kitkemiseksi ovat olleet kiitettäviä. Toivottavasti sama ilmapiiri leviää ammattiurheiluun laajemminkin.

Myös urheilijoiden asenteissa on parantamiseen varaa. Suomalaista vaivaa turhan usein vähällä pääsemisen asenne. Kilpaurheilijalla on huipulle aina louhikkoinen tie. Siitä huolimatta ura on tavoittelemisen arvoinen.

Olympialaisiin päässeillä urheilijoilla on jo näyttöä sitoutumisesta urheiluun, nykyinen olympiakarsintajärjestelmä takaa sen. Mutta liian moni lahjakas nuori urheilija tyytyy liian vähään - viimeinen ponnistus jää tekemättä. Elämässä neljä vuotta on lyhyt kuin henkäys.

Parantamista on muussakin kuin asenteissa

Suomessa urheiluseurat ovat kantaneet suurimman vastuun liikuntakasvatuksesta. Monessa muussa maassa koulutusjärjestelmät peruskouluista yliopistoihin muodostavat kilpaurheilun ja liikunnan rungon.

Suomeen tällaista angloamerikkalaista koulujärjestelmää tuskin enää luodaan, vaikka taideopintojen puolella kyseisestä mallista on positiivisia kokemuksia. Urheiluseurat joutuvat siis edelleen vastaamaan nuorten valmennuksesta.

Tämä suomalainen malli on yhteiskunnalle lähes ilmainen ja veronmaksajille edullinen. Mutta olemme jo ylittäneet talkootyön kohtuullisuuden rajat. Urheiluseurat eivät enää pysty kuin hipaisemaan yhä pienevää nuorta urheilijasukupolvea.

Urheiluseurat ratkaisevat tulevaisuudessa sen, onko Suomi menestyvä huippu-urheilumaa. Tämä on vihdoin ymmärrettävä. Kuntien on tultava mukaan paremmin mukaan toiminnan tukemiseen. Valtion panosten lisääminen urheilulle on oltava tuntuva, jotta tuhannet urheiluseurat todella hyötyisivät lisäeuroista. Pienet korotukset eivät ratkaise mitään. Eduskunnan päätökset Veikkauksen voitonjaon suhteista ja kirjastorahojen siirrosta pois Veikkausrahoilla tuettavien kohteiden luettelosta on saatettava voimaan pikaisella aikataululla. Tämän asian kuntoon saattamisessa rima ei lähentele edes 5 metriä.

Myös yritysmaailman merkitys on tärkeä. Esimerkiksi Ruotsi kulkee urheiluseurojen sponsoroinnissa aivan eri tahtia.

Väitetään, että Suomessa liikunnalliset lahjakkuudet valikoituvat urheiluseuroihin. En ole samaa mieltä. Urheilun aloittaminen, varsinkin tytöillä, riippuu enemmän sattumasta. Lajikirjo on kapenemassa, suuret lajit houkuttelevat paljon nuoria.

Se ei ole urheilun etu, sillä suosikkilajien kova karsinta siirtää lahjakkaitakin nuoria katsomoon. Tarvittaisiin lajien välistä keskustelua, jotta joukkueesta pudonnut 14-vuotias saataisiin ohjattua entistä tehokkaammin johonkin muuhun urheilumuotoon. Se ei varmasti jääkiekkomaajoukkuetta heikentäisi.

Olympiakomitean ja lajiliittojen olisi myös markkinoitava aktiivisesti olympialajeja nuorille. Elokuussa suomalaiset olivat saaneet pari viikkoa seurata olympiaurheilua. Silloin olisi ollut oiva mahdollisuus esitellä olympialajeja ympäri Suomen. Seuraava tilaisuus on kahden vuoden kuluttua!

Huippu-urheilun hajanaisuudesta on Suomessa puhuttu paljon. Ratkaisuksi on ehdotettu huippu-urheilun keskittämistä olympiakomitean siipien suojiin. Tällä hetkellähän olympiakomitean rooli on pikemminkin postikonttori kuin todellinen huippuvalmennuksen ja muun organisoinnin ohjauspaikka.

Pohjoismaista ja vähän kauempaakin löytyy esimerkkejä, joita kannattaa tutkia tarkoin. Uusi huippu-urheiluorganisaatio ei saisi kuitenkaan lisätä byrokratiaa, kuten uudistuksissa usein tapahtuu.

Tärkeimpänä tavoitteena näen sen, että jatkossa nykyistä useampi huippuvalmentaja - yhä useammin ei-suomalainen - voi keskittyä työhönsä täysipäiväisesti.

Missä muuten on kansainvälinen yhteistyö huippu-urheilumme piirissä? Jokaisella lajiliitolla on omat kanavansa, seminaareja järjestellään, mutta toiminta Suomessa on hyvin hajanaista ja vailla yhteisiä kunnianhimoisia visiota.

Talvilajien suhteen olosuhdekysymykset eivät ole niin suuri ongelma kuin kesälajeilla. Talvilajeissa pohjoismaat ovatkin maailman huipulla.

Mutta kesäolympialajit pohjoismaissa ajelehtivat kuin kaarnalastut merellä. Suomalaiset urheilijat matkailevat ympäri maailmaa hierojineen ja meloineen. Valmennusbudjeteista suuri osa kuluu matkailuun.

Yhteiset leiritukikohdat ulkomailla vähentäisivät kuluja ja toisivat lisää mahdollisuuksia. Yhtä yhteistä keskusta ei varmasti löydetä, mutta muutamakin keskus olisi parempi kuin nykyinen systeemi.

Myös oma kotimainen valmennuskeskusjärjestelmämme vaatii tuuletusta. Nuoret urheilijat tarvitsevat apua lähellä omaa asuinympäristöään. Urheiluopistomme ovat palvelleet leiriolosuhteissa kohtuullisesti, mutta se ei riitä.

Kansainvälisten ja oman kokemukseni perusteella toimivimpia ovat urheilijoiden arkielämän läheisyyteen rakennetut valmennuskeskukset. Kysymys ei ole mitattavista investoinneista, harjoituspaikathan ovat jo kunnossa.

Ateenan urheilijoista valtaosa oli Helsingistä ja sen lähiympäristöstä, mutta mitään yhteistä tukikohtaa pääkaupungissamme ei ole. Sama koskee kaikkia suuria asutuskeskuksiamme.

Suomalainen olympiamenestys parissa seuraavissa olympialaisissa riippuu nykyisistä, huipulla tai sitä lähellä olevista urheilijoista. Kovin dramaattista ei heidän kohdallaan ole tehtävissä. Eri lajien lahjakkaiden urheilijoiden taustat on vain saatava kuntoon.

Huipputason valmennus, kova kilpailukokemus ja tinkimätön työ - sen ei pitäisi olla mahdotonta suomalaisille. Tietysti me voimme saada nopeaa menestystä myös ostamalla menestyneitä urheilijoita Kreikan tai Qatarin mallin mukaan. Mutta se tie ei olisi kovin pitkä.

Ateenan painajainen ei saa toistua

Muutoksia on saatava aikaan. Urheiluorganisaatioiden vetäminen on monella tavalla liikeyritysten kaltaista tulosjohtamista. Kysymys on aina siitä, mikä on johdon kyky motivoida joukkonsa tulokselliseen toimintaan.

Suomessa erikoisliitoilla on tällä hetkellä huippu-urheilussa suuri vastuu, mutta olympiakomiteakaan ei voi vetäytyä omasta vastuustaan. Se jakaa merkittävän määrän valmennustukia huippu-urheilussa.

Historiasta tiedämme, että menestyksen hetkinä olympiakomitean rooli on ollut näkyvä. Sama sopinee myös vaikeisiin hetkiin.

Viime vuosikymmeninä maailma on muuttunut, Suomi on mennyt eteenpäin ja politiikkakin on jättänyt Kekkosen ajan kauas taakseen. Mutta miten on suomalaisen urheilujohtamisen laita? Vanha kaarti istuu tiukasti asemissaan.

Jokainen organisaatio, menestynyt tai ei, vaatii aika ajoin muutostuulia. Näin ajatteli varmaan Tapani Ilkkakin, kun hän jo neljä vuotta sitten sitoutui jättämään postinsa Ateenan kisoihin. Nyt on rytminvaihdon paikka.

Etusivu  Urheilu  Asunto  Työelämä

Veroja kannattaa maksaa  Terveydenhuolto taattava  Väärä päätös  Uupumus jo nyt riesana

Minkälainen uhka on Viro?  Pääkaupunkiseudulle seutuvaltuusto  Ehdotus selvitysmiehestä  Asuminen, onni vai onnettomuus?