Urheiluseurat ja Helsinki

Helsingissä on syntynyt mielenkiintoinen tilanne. Helsingin kaupungin budjettileikkausten ja uuden liikuntapaikan rakentamisen seurauksena helsinkiläisten liikuntaseurojen avustuksiin on tulossa leikkauksia. Asia koskee kuluvan vuoden (v.2004) tilannetta. Vuoden 2005 avustusten jako on vielä auki ja siitä päätetään ensi syksynä. Mutta mikä mättää, kun Helsingissä paljon tunnustusta kasvatustyöstään saavat urheiluseurat joutuvat kiristämään vyötään Helsingin toimien seurauksena.

Urheiluseurojen avustukset ovat tätä ennen kehittyneet hyvin myönteisesti. Helsingin päätöksentekijät arvostavat nuorisoliikuntapanostuksia hyvin. Ns. urheilupuoluetta on jopa ihailtu valtuuston kokouksissa suuresta voimastaan. Mutta vaikeina aikoina kaikki määrärahakohteet ovat leikkausten kohteena. Näin on myös kaikkien avustusten laita. Asian tekee tällä kertaa ongelmalliseksi myös se, että Paloheinän jäähallin valmistuttua liikuntatukien piiriin siirtyi enemmän jaettavaa, joten samoilla liikuntatuki euroilla oli enemmän jakajia. Jääurheilu joutui tahtomattaan nyt muuta urheilua vastaan, ja sehän on väärin. Lisäliikuntatilojen valmistumisen myötä tilatuet ovat jatkossa entistä suurempien paineiden alla ja tämä seikka on huomioitava paremmin jatkovalmistelussa. Mitä sitten voidaan nykyiselle ongelmalle tehdä.

Varmaa on, että liikuntatuet nousevat esille ensi vuoden budjettia laadittaessa. Ja olen lähes varma siitä, että liikuntaseurojen tuet nuorten urheilulle palautetaan entisille tasoilleen. Nykyinen malli, jossa sekä seuratuet että liikuntatilojen käyttötuet ovat samassa määrärahassa, pitänee myös erottaa. Asia ei ole mahdoton järjestää, mutta samalla on tietenkin varmistettava, että kokonaistukien määrä ei tästä muutoksesta johtuen kohdennu väärin liikuntapoliittisesti. Nuorten liikuntaan on edelleen satsattava voimalla.

On myös aika arvioida, kenen liikuntaa pitää kaupungissamme tukea lisää, kenen kenties vähentää. Käyttötilojen osalla olen vahvasti sitä mieltä, että nuorten liikuntaa on tuettava silläkin kustannuksella, että samalla aikuisjoukkueiden jää- tai salimaksut kohoavat. Nuorten liikunta on jo muidenkin maksupaineiden alla muuttumassa taloudellisesti vanhemmille mahdottomaksi yhtälöksi toteuttaa. On myös arvioitava, mitenkä koulujen liikuntatilat jakautuvat ja pohdittava, olisiko siellä tehtävissä uudelleen arvioita. Nykyisin koulujen rehtoreilla on varsin suuri rooli liikuntatiloja kouluilla jaettavissa. Voi olla, että nykyinen tilanne on hyvä, mutta asia on ainakin katsottava läpi ilman mitään ennakkopaineita.

Kokonaan oma tarinansa ovat sitten Helsingin seudun liikuntaseuratilanne. Monissa helsinkiläisissä urheiluseuroissa jäsenet tulevat myös Helsingin ulkopuolelta. Väitänpä, että me helsinkiläiset tuemme espoolaisten ja vantaalaisten liikuntaa huomattavasti enemmän kuin on kuviteltu. Tähänkin on ratkaisunsa. Paras varmasti olisi kaupunkien yhdistäminen, mutta on muitakin. Toivottavasti kuitenkaan emme ajaudu keskinäisen kateuden tielle, sillä siinä kärsijöinä olisivat itse liikkujat, useimmiten nuoret. Helsingissä on tässäkin asiassa ollut liikkujien tarpeet etusijalla.

Kaikkien liikuntauudistusten lähtökohtana pitäisi olla liikuntakertojen lisääminen Helsingin monissa liikuntapaikoissa. Oma terveydenhuoltojärjestelmämme peruspilareita ovat liikuntapaikat - sairaita hoidetaan sairaaloissa.

Arto Bryggare