Ahdin valtakunnassa kaikki hyvin

90-luvun alkupuolella kunnioitettu puhemies Paavo L. tsöras voimakkaasti läpi Mäkelänrinteen uintikeskushanketta. Muistan monesti funtsineeni sisimmässäni hankkeen tarpeettomuutta teemalla ”eiköhän niitä uimahalleja ole jo stadissa ihan riittävästi”. Onneksi haldasin pitää mölyt magassani. Onneksi.

Pahaksi onneksi lekurini ilmoitti eräänä toukokuun aamuna vuonna 1999, että lupaavasti alkanut (siihen aikaan 48v) futisurani on nyt loppu slut: vasuripolven kuluma estää jopa luudaamisen. Pyyhkäisin hetkelliset murheeni pois hyppäämällä fillarin selkään ja dyykkaamalla Uimastadikan altaaseen. Tuona hetkenä syttyi loppuelämäni kaunis love story tsimmauksen kanssa. Vanha sanonta piti paikkansa: kun joku dörtsi menee boseen, joku toinen öpnautuu.

Tsimmausrakkaus sen kuin roihuaa, eivätkä vuodet ole päässeet sitä ruostuttamaan. Kesäisenä varakudjunani pidän Uimastadikkaa. Mikään ei voi ikinä finnata varhaista aamua Uimastadikalla: suulis griinaa ja hyväilee kevyesti tsimmaajia. 

Himahallissani Urtsitalolla Hesarilla vallitsee aina mukavan leppoisa stemninki. Yrjönkadun kylpyläparatiisimaisessa hallissa närvit relaa. Mäkelänrinteessä ahmitaan luksustsimmauspalveluista.

Tsimmaus on paljon enemmän kuin vain tsimmaus, kunnon kohennus ja mielen virkistys. Se on lähes päivittäinen rituaali. Se on sarja iloisia tervehdyksiä läheiseksi tulleiden tsimmausfrendien kanssa. Se on tsimmauksen lisäksi frysisallas, bastu ja tvettaus. Se on se sanomattoman makea fiilinki kaiken jälkeen, eväs nyyalle fiinille päivälle.

Oletko ikinä tullut funtsineeksi, miten äärimmäisen demokraattinen ja tasa-arvoinen liikuntaelementti voda on. Se stengaa syleilyynsä niin bulikenkäisen dirigan kuin snadiklabbisen eläkeläisen. Voda on luonteeltaan myös hyvin armollinen suoden turvallisia liikuntanautintoja niin selkävaivaiselle kuin ylipainoiselle. Ja missä muualla sitä voi tsennata itsensä niin höyhenenkevyeksi balettitanssijamaiseksi ihmeolennoksi kuin tsimmatessa!

Helmikuun 7. päivänä 2007

Erkki Alaja