Liikunta - ydinasia

Pikkupojilla on lempiurheilijansa, ja meidän luokan idoli oli Ingemar Johansson, silloin kun hän nyrkkeili raskaan sarjan maailmanmestaruuksista. Itsekin nousin aamuyöllä kolmelta kuuntelemaan radion suoraa lähetystä rapakon takaa. Tosin nukkumaan pääsi nopeasti takaisin, kun Floyd Patterson täräytti Ingon kanveesiin jo heti ottelun aluksi.

Joten penkkiurheilijaa minusta ei koskaan tullut, enkä ole tällaisia maailmanhuippuja kuten Arto Bryggarea pahemmin tavannutkaan. Niin, paitsi Antti Kalliomäen ja Emil Zatopekin, jonka puolesta viisivuotiaan huusin ääneni käheäksi Olympiastadionilla ja jota sitten pääsin peräti kättelemään eräässä rauhankonferenssissa vuonna 1965.

Omat urheilusaavutukseni ovat vaatimattomat. Kouluaikana minut valittiin aina häntäpäästä koris- , futis- ja muihin joukkueisiin.  "Jos me joudutaan ottamaan Öhman, teidän on pakko valita Björklund." Mutta kiitos jiven ja twistin kunto pysyi hyvänä. Voikkamaikka tuskasteli rasitusharjoitusten pulssimittauksissa, joissa säännöllisesti sain luokan parhaat lukemat, ettei voi olla oikein, että tuolla tyypillä on urheilijan sydän.

Armeijassa juoksin kylmiltäni pataljoonan 15 km pikamarssilla jaetulle kolmannelle sijalle. Myöhemmin rupesin lenkkeilemään, kolme kertaa viikossa, kahdenkymmenen viiden vuoden ajan, turhat höyryt päästä. Kun akillesjänteet tekivät tenän, siirryin veteen. Vuodesta 2000 olen uinut kilometrin joka arkiaamu, paitsi flunssaisena. Niin, ja äänestänyt Arto Bryggarea. Liikunta on ydinasia, sekä yksilölle että yhteiskunnalle.

Ilkka-Christian Björklund

15.2.2007