Politiikan ja urheilun jakojäännökset

Helsingin Sanomissa kerrottiin kerran, että tämän hetken maailmankirjallisuuden merkittävimmät hahmot ovat nuorena harjoittaneet samaa urheilulajia; he ovat pelanneet jalkapalloa maalivahteina.

Kulttuuritoimittaja ei ollut tarkemmin analysoinut uutista. Me kaikki jalkapalloa pelanneethan tiedämme, että maalivahdiksi pantiin poikajoukon jakojäännös, onnettomin surkimus. Hän joutui vielä pilkan kohteeksi, kun pallo oli jatkuvasti selän takana.

Vähitellen nämä jakojäännökset siirtyivät lintukerhoihin, kulttuuriin tai politiikkaan. Jakojäännöksistä maailmanhistoria on löytänyt pahimmat tyranninsa. Kulttuuritoimittajat olivat alunperin epäonnistuneita maalivahteja. Kun inhottu musiikkikriitikko Seppo Heikinheimo oli jääkiekossa maalivahti, pelissä ei noudatettu sovittua sääntöä, että koholyönnit ovat kiellettyjä.

Maailmanhistorian tunnettuja jakojäännöksiä ovat Lenin, Stalin, Hitler, Che Guevara ja Pol Pot. Heistä ei ollut poikien peleissä käyttöä. Neuvostoliiton julmin sisäministeri Lavrenti Berija pelasi nuorena Tbilisin joukkueen maalivahtina. Kun hänestä tuli sisäministeri, koko Moskovan Dynamo joutui vankileirille, kun se oli nöyryyttänyt häntä.

Siksi suhtaudun epäluuloisesti niihin eduskuntaan pyrkiviin, jotka lintukerholaisen Jaakko Laakson tavoin eivät ole kelvanneet kuin maalivahdiksi. He kaikki kostavat kärsimänsä nöyryytyksen muille. En koskaan luota kehenkään, joka joskus on ollut taistolainen tai maalivahti.

Aarno Laitinen
9.3.2007